Kolikot
Banneri alue Blogi Rahaa

Lisätulot työssäkäyville

Kolikot

Media nostaa esille ajankohtaisia ilmiöitä, ja yksi viimeaikaisista on se, että Suomessa on kasvava määrä työssäkäyviä köyhiä. Aina edes kokoaikatyöstä saatu palkka ei riitä elämiseen. Matalaa palkkaa saavia ovat muun muassa lähihoitajat, siivoojat ja keittiöapulaiset. Palkka verojen jälkeen saattaa olla vain noin 1200 euroa, ja tästä on maksettava kenties jopa 800–900 euron suuruinen vuokra. Ruokaan, sähkölaskuun, puhelinlaskuun ja bussilippuun menee satoja euroja, joten käteen jäävä osuus voi olla vain muutaman kympin. Mikä tahansa hammaslääkärilasku tai kodinkoneen hajoaminen voi johtaa velkakierteeseen. 

Monet matalasti palkatut suomalaiset joutuvat tekemään toista työtä voidakseen kattaa normaalit kulunsa. Lisäksi lasten vaatteisiin ja harrastuksiin tarvitaan rahaa. Monia huolettaa myös oma eläke, mikä uhkaa matalien työtulojen vuoksi jäädä pieneksi. Jos arjen kustannuksista ei enää voi nipistää, jää ainoaksi vaihtoehdoksi hankkia toinen työ, millä rahoittaa menot. Ihannetapauksessa rahaa jäisi myös säästöön. Näin yllättävästi eteen tulevat kulut eivät johtaisi velanottoon, ja eläkepäiviäkin voisi odottaa huolettomammin.

Kannattaa myös miettiä, voisiko vuokrata jotain jo omistamaansa, ja saada siitä lisätuloja. Mökin lisäksi voi vuokrata autoa, telttaa, vierashuonetta tai vaikka järjestelmäkameraa. 

Kannattaako lisätuloja hankkia nettikasinoilla? 

Parhaita casinoita työssäkäyville ovat sellaiset, joilla omat henkilötiedot ovat turvassa, ja joilla saaduista voitoista ei tarvitse maksaa veroja. Kun tutustuu netin kasinotarjotaan, kannattaa valita kasino, jolla on jonkin ETA-alueen lisenssi. Lisenssi kertoo siitä, että kasino on turvallinen ja luotettava, ja että voitot ovat verovapaita.

Kasinopelien pelaaminen on hauska harrastus. Niin kauan kuin pelaaminen on hallinnassa eikä se rasita omaa taloutta, voi kasinopelien parissa rentoutua pitkän työpäivän päätteeksi. Kasinopeleihin ei kannata suhtautua tulonhankintatapana, eikä peleihin ole syytä kuluttaa rahaa enempää, kuin on varaa hävitä. Nettikasinoiden pyörittäminen on liiketoimintaa, joten ainoa voittoa saava taho on kasinon omistaja. On todennäköisempää hävitä kuin voittaa, mutta aina silloin tällöin joku voittaakin – toisinaan jopa merkittäviä summia. 

Helpoin tapa hankkia lisätuloja

Yrittäjyyskoulutuksessa painotetaan sitä, että on helpompaa säilyttää olemassa olevat asiakkaat kuin hankkia uusia. Sama idea pätee palkansaajaan. On usein helpompaa saada lisätuloja omalta työnantajalta, kuin hankkia uusi. Koska palkkasi on viimeksi tarkastettu? Voisitko olla oikeutettu palkankorotukseen? Jos palkankorotus ei ole mahdollinen, kannattaa tiedustella etenemismahdollisuuksista tai esimerkiksi lisätunneista. Osa-aikasopimuksen muuttaminen kokoaikatyöksi toisi tullessaan paljon lisää ansioita, toki menetetyn vapaa-ajan kustannuksella. Erään professorin muuten kerrotaan sanoneen, ettei palkka ole korvausta tehdystä työstä, vaan menetetystä vapaa-ajasta. Ylityöt ovat vielä rahakkaampia kuin tavalliset työtunnit, joten kannattaa tiedustella mahdollisuutta myös ylitöihin.

Osa-aikatyö oman työn rinnalle

Mikäli oma työantaja ei suostu lisäämään työtunteja eikä uuden työpaikan hankkiminen tai alanvaihto onnistu, voi yrittää etsiä osa-aikatyön oman työn rinnalle. Kahden työn yhteen sovittaminen vaati melkoista säätämistä. Varsinkin lapsiperheessä voi tulla hankaluuksia, mutta onneksi on olemassa ympärivuorokautisia päiväkoteja. 

Tavallisia osa-aikatöitä vakityön rinnalla ovat kaupan alan työt, peliala, ravintola-alan työt, mainosten jakaminen ja taksiautoilu. Kaupan alalla tarvitaan aina ekstraajia, sillä asiakkaat eivät halua jonottaa kassalla myyjiä vaivaavan flunssaepidemian tai muun väliaikaisen työvoimapulan takia. Myyjä ei tarvitse koulutusta, ja kassan käyttämisen oppii muutamassa tunnissa. Ilta- ja viikonlopputunneista kilpaillaan, sillä niillä tienaa paremmin. Varsinkin sunnuntain tuplapalkka houkuttelee, mutta tavallisena arki-iltanakin ehtii kaupassa tienata muutaman kympin.

Peliala ja ravintola-ala työllistävät varsinkin viikonloppuisin, kun ihmiset suuntaavat baareihin. Pelinhoitaja, tarjoilija, tiskari ja blokkari joutuvat usein valvomaan myöhään. Mainosten jakaminen on hyvää hyötyliikuntaa, mutta tuntipalkka saattaa jäädä muutamaan euroon. Hyvä puoli suoramainosten jakamisessa on se, että kierroksen voi hoitaa itselleen sopivana ajankohtana. Taksiautoilua voi harjoittaa renkinä, isäntänä tai Uber-kuskina. 

Voisinko tehdä harrastuksestani työn?

Käsityö

Moni miettii sitä, voisiko tehdä harrastuksestaan työn. Kevytyrittäjänä voi kokeilla siipiään yrittäjänä ennen varsinaisen yrityksen perustamista. Kevytyrittäjyys on hyvä tapa hankkia lisätuloja, vaikka olisi muualla palkkatöissä. Kevytyrittäjä voi tehdä oikeastaan mitä vain. Hän voi myydä käsitöitään, leipoa kakkuja tilauksesta, antaa kuppaushoitoja, tuottaa sisältöä asiakkaansa sosiaalisen median tileille, taluttaa koiria tai auttaa siivoamaan varastoja. Kevytyrittäjällä ei yleensä ole omaa y-tunnusta, vaan hän lähettää laskuna laskutuspalvelun kautta.